Results 1-10 of about 337 for the
unet
(1.071 sec)
All tags
Meitä oli kolme ja meillä oli konetuliaseita, mutta en tiedä tai muista kuinka monta muukalaisia oli. Tarkoitan muukalaisella avaruusolentoja. Ne naamioituivat amerikkalaistyylisiksi junteiksi; farkkuhaalarit...aloittaa pienten paskiaisten noukkimista alusta. Keittiö oli tässä vaiheessa täynnä uskovaisia ja kilttejä serkkujani, he kuulivat raivoamiseni ja kiroiluni. Isäni peitti kasvonsa käsiinsä.
...tuo ensimmäiseen kiima-aikaansa päässyt elikko alkaa sotkea kahta pahemmin. Tällä hetkellä kämpän ainoa esine, mikä ei ole rikki tai ottanut jossain vaiheessa osumaa on umpimetallinen aseteline. Unet olivat kans hämäriä, ahdistavia ja herääminen oli raskasta. Jokseenkin kaikkea fantasia-larppiin menemisestä jättikokoisiin hevosiin, psykoottisen aggressiivisiin neekerizombeihin, tekijänoikeuslakiin...
Huuh, näinpäs taas unia. Tällä kertaa niissä seikkaili kissafani ja Scifistinörtti ja minäkin olin ihan vain oma itseni. Olivat kerrassaan omituisia, ei niistä sen enempää. Kylläpäs nyt ihmiset...jäädä, kitaristinsa Marko Syrjäläinen on luvannut paikata iltaa omalla sooloesityksellään. Ja kaikkihan tulevat tietenkin Flash Mobbaamaan , satoi vettä sitten miten paljon tahansa .____.
...jonkinlaista limaa tmv. kauheat määrät ja meinasin koko hoito-operaation ajan tukehtua siihen, enkä saanut henkeä kunnolla. Aamulla heräsin kurkku aivan karstana ja rääkättynä, mikä sai pohtimaan, millaista rohistusta ja kakomista olen unissani mahtanut pitää, kun kerta olin onnistunut saamaan koko putkitohjakkeen kipeäksi asti :O Vähemmän realistiset unet ovat enemmän minun makuuni, kiitos vain.
Viikko Twin Peaks :issä vaikuttaa selkeästi aivotoimintaani. Näin unta, jossa olin siinä punaisessa huoneessa, mikä sijaitsee Black Lodgessa. Siellä oli se tanssiva kääpiö ja sama musiikki. Olin minä...on kuitenkin musta-punaista. Kyseinen henkilö on puoleensavetävä ja charmantti saaden kehoni hyvinkin vastaanottavaiseksi, mutta eieieiei se on vain liian häiriinnyttävää monistakin syistä. Gäääh.
... Joskus kuitenkin kykenen vapautumaan tai irtautumaan näistä säännöistä. Tällöin uneni saavat aivan toisenlaisen temmon. Kaikki tuntuu ja on mahdollista, minä päätän mitä näen ja mitä teen. Nämä unet ovat voimakkaita ja todella antoisia ja melkein aina olen tietoinen, että näen unta. Lähes aina tähän tunteeseen liittyy myös lentäminen, mikä unissani on aina ylivoimaisen vahvuuden merkki. ...
Tarkoitukseni on tässä blogissa kirjata näkemiäni unia. Näen unia lähes joka yö ja aion kirjata mielenkiintoisimmat ja ennen kaikkea eniten mieleen jääneet unet. En aio juurikaan analysoida uniani, vaan tämä on tavallaan muistelma unistani. Unet heijastaa omaa elämää ja kokemuksia ja näin ollen tämä on myös eräänlainen päiväkirja. Mikä on mielenkiintoinen uni? Tämä on asia, jonka minä kirjoittajana...
Hiljalleen oon taas koittanut alkaa piirtelemään. Tusseista on tullut parhaimpia ystäviä ja lyijykynät ovat lentäneet nurkkiin. Aika on kulunu tällä viikolla kynien ja kirjojen kanssa. Eihän sitä kukaa...maailmoissaan tai enemminkin viime öiden unissa. Paljon tuttuja naamoja, outoja ihmissuhdekoukeroita kuin jostain saippusarjoista ja tänä aamuna heräsin siihen, kun susi söi mun silmiä.
Lyhytelokuvan kuvaukset ovat ohi. Suurimmalta osin. Kai. Näkökulmakuva ehkä vielä tarvitaan. Ehkä ei. Joitain muitakin kuvia saatoimme kiireen vuoksi jäädä vaille, mutta sen näkee vasta leikkauspöydällä... koska tiedän sen kepeyden olevan toinen sunnuntai-iltapäivän auringossa, niin nyt se tuntuu taas jo liian pelottavalta ja siksi olen hiljaa. Ihana, rauhallinen arki, jota olen toivonut. Ruhjoo minut.
Mä en tiedä mitä sanoisin siitä maatiedon yo:sta, joten en varmaan sitten sano mitään. Fiilikset kokeesta ovat vaihdelleet jatkuvasti puolelta toiselle ja toisaalta mua taas epäilyttää oma valmistumisena...mikä liittyy tähän paikkaan. Mä näin unta, jossa olin festareilla. Lavalla soitti The Rasmus ja mä sanoin Mä luulin etten mä nää sua enää ikinä. Niin siinä taitaa vain valitettavasti tapahtua.